Hakutulos

Vertaistuella eroon tupakasta​​ 

Hankkeessa lisätään matalan kynnyksen vertaistuen saatavuutta tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden lopettamisen tueksi. Vuonna 2017 erityisinä hankealueina toimivat Pohjois-Karjala ja Kymenlaakso. Vuonna 2018 uutena hankealueena on pääkaupunkiseutu. Asiantuntija-apua annetaan valtakunnallisesti. Vuoden aikana koulutetaan tupakoinnin lopettamisen vertaisohjaajia, jotka toimivat vapaaehtoispohjalta. Lisäksi tunnistetaan, pilotoidaan ja kehitetään edelleen kohderyhmille sopivia vaikuttavia vieroituskeinoja.

Kohderyhmä

Tupakoijat sekä erityisesti paljon tupakkatuotteita käyttävät väestöryhmät kuten työttömät, mielenterveyskuntoutujat ja runsaasti tupakoivat maahanmuuttajaryhmät sekä näiden ja kohderyhmien kanssa toimivat tahot.

Hankkeen tiedot

Nimi: Vertaisen tuki tupakoinnin lopettamisessa
Kesto: 2016−         
Päätoteuttaja: 
Filha ry   
Rahoittajat: 
STEA

Yhteistyökumppanit
Paikalliset työttömien yhdistykset, mielenterveysjärjestöt ja muut paljon tupakkatuotteita käyttävien erityisryhmien kanssa tekevät järjestöt ja muut tahot. Kunnat ja julkinen terveydenhuolto.

 

Vertaisohjaajien koulutus

Syksyllä 2018 on tulossa kaksi vertaisohjaajien koulutusta:

Linkit johtavat Filhan koulutuskalenteriin, jossa lisätietoa koulutuksista.

 Käytämme hashtageja:
#Filha_ry
#irtitupakasta
#vertaistuki

Vertaisohjaajan opas

Lataa tästä käyttöösi vertaisohjaajan opas 
Käsikirja vertaisohjaajalle tupakoinnin lopettamisryhmän ohjaamiseen. 
Vertaisohjaajan käsikirja (pdf)

Tutustu myös muuhun tupakka-aiheisiin materiaaleihin, joka on tarkoitettu tupakasta vieroitustyön tueksi.

Hankkeen tiedotteet

Palaako? Kuinka monta tupakkaa sinä olet polttanut elämäsi aikana? (Lehdistötiedote 24.4.2018)

Matalan kynnyksen tukea tupakoinnin lopettamiseen (Lehdistötiedote 29.12.2017)

Eroon tupakasta vertaistuen avulla nyt myös verkossa! (Lehdistötiedote 20.12.2017)

Vertaistuella eroon tupakasta (Lehdistötiedote 21.6.2017, pdf)

Yhteyshenkilöt

Patrick Sandström, erityisasiantuntija
etunimi.sukunimi @ filha.fi

Miska Reinikainen, projektityöntekijä
etunimi.sukunimi @ filha.fi