Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema Krooninen keuhkoputkitulehdus ja keuhkoahtaumatauti, valtakunnallinen ehkäisy- ja hoito-ohjelma 1998 - 2007 muutti työnjakoa oleellisesti terveydenhuollossa. Samoin kuin muissakin kansantaudeissa, perustutkimukset ja tarpeelliset lääkekokeilut, kuntoutus ja seuranta siirtyivät avoterveydenhuoltoon ohjelman myötä. Erikoislääkärin konsultaatioon kuuluvat edelleenkin vaikea-asteiset ja osa muistakin COPD-potilaista, mutta suuri osa palaa ainakin osin lähilääkärin seurantaan. Tupakoinnin lopettamisen tukeminen on muuttunut kaikkien terveydenhuollon toimijoiden tehtäväksi (Käypä hoito -suositus 2006).

Vuonna 2004 valmistui Valtakunnallisen keuhkoahtaumatautiohjelman seurantaraportti, johon on koottu tietoja hoitokäytäntöjen muutoksista, resursseista ja koti- ja ulkomaisista tutkimustuloksista. Vuonna 2011 julkaistiin Primary Care Respiratory Journalissa ohjelman loppuarviointi. Ohjelman aikana COPD:n esiintyvyyden nousu pysähtyi, tupakoinnin määrä väheni, taudin diagnostiikka parani ja sairaalahoitopäivät vähenivät. Edelleen keskitymme keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikan haasteisiin.  Keuhkoahtaumatauti voidaan löytää lievänä - jopa silloin, kun potilas on lähes oireeton tai oireisiinsa (tupakkayskä, lievä rasitushengenahdistus) tottunut. Kun diagnoosin merkitys selitetään ymmärrettävästi potilaalle, voidaan häntä samalla motivoida tupakoinnin lopetukseen. Tällä on suuri merkitys sairastuneen ennusteelle. Keuhkoahtaumataudin Käypä hoito -suositus (päivitetty 2014) antaa hyvät suuntaviivat lääkärien ja hoitajien käytännön työlle.

Filhassa tehdään keuhkoahtaumataudin esiintyvyyteen ja ennustetekijöihin liittyvää tutkimusta yhteistyössä THL:n kanssa laajoista väestöaineistoista. Tähän liittyvät julkaisut löydät täältä. 

Iäkkäiden keuhkoahtaumatauti- ja astmapotilaiden kotona pärjäämistä, sairauden hallintaa ja vaikutusmahdollisuuksia tuemme Toimivat palkeet -hankkeessa.

Ammattilaisille suunnatussa keuhkoahtaumataudin täydennyskoulutuksessa  keskitymme diagnostiikkaan ja hoitokäytäntöihin, ei-lääkkeellinen hoito mukaan lukien.