Multiresistenttien (MDR) tuberkuloosipotilaiden tutkimus ja hoito on vaativaa, ja kokemus hoidoista on Suomessa vähäistä. Tämän vuoksi on koottu asiantuntijatyöryhmä (13 asiantuntijaa), jonka apuun voidaan turvautua hoitoon liittyvissä erityiskysymyksissä. Ryhmä koostuu yliopistosairaaloiden keuhko-, infektio- ja lasteninfektiosairauksien asiantuntijoista sekä THL:n mykobakteerilaboratorion edustajasta. Tarvittaessa kokouksiin kutsutaan asiantuntijoita myös muilta tahoilta.
Ryhmä on koulutautunut tehtäväänsä mm. Suomessa ja Virossa. Ryhmä kokoontuu 3-4 kertaa vuodessa ja kokousten väliaikana ryhmän toiminta tapahtuu salatulla nettifoorumilla. Ryhmän toimintaa koordinoi puheenjohtajana LT, el Tuula Vasankari. Ryhmän käytännön asioissa avustaa Filha ry. Koordinaattori valmistelee kokoukset ja toimii ensisijaisena konsultoitavana tahona. Ryhmä tekee yhteistyötä THL:n yhteyteen perustetun Tuberkuloosin torjunnan asiantuntijaryhmän kanssa.
Ryhmän toiminta on käynnistynyt vuonna 2007 ja sitä on tarkoitus jatkaa pysyvästi. Toiminta käynnistyi aluksi ryhmän kouluttamisella ja tällä hetkellä ryhmän seurannassa on useita MDR-tuberkuloosipotilaita. Yhteyden ryhmään saa paikallisen yliopistosairaalan edustajan kautta.
Lista ryhmän jäsenistä
Lisätietoja:
LT, el Tuula Vasankari, e-mail: tuula.vasankari(at)utu.fi