Koronapandemian aikaan yhä useampi haluaa lopettaa tupakoinnin. Varsinkin oma tai läheisen sairastuminen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin herättää ihmisissä halun lopettaa.
– Sairastuminen voi herätellä huolehtimaan omasta terveydestä ja puuttumaan riskitekijöihin, ja tässä kohtaa tukea tupakanpolton lopettamiseen kannattaa tarjota. Tupakka- ja nikotiiniriippuvuus on sairaus, jota tulee hoitaa, sanoi asiantuntijaylilääkäri, keuhkolääkäri Tuuli Heinikari Filha ry:n järjestämässä COVID-19 ja nikotiini -seminaarissa.
Ammattilaisille on tarjolla apuvälineitä tupakkavieroitukseen. Filhan erityisasiantuntija Patrick Sandström esitteli Filhan verkkosivustolta löytyviä työkaluja ja koulutuksia.
– Tupakointi lisää hengitystieinfektioiden riskiä, ja lisääntyvää näyttöä on siitä, että tupakointi lisää myös koronavirustautiin sairastumisen riskiä, sanoi Filhan asiantuntijaylilääkäri, keuhkolääkäri, LT Miia Aro.
Hänen mukaansa tupakoijilla on muita enemmän ACE2-reseptoreita, jotka auttavat Sars-CoV-2 -virusta pääsemään sisälle soluun. ACE2-reseptoreiden määrä on yhteydessä huonompaan keuhkofunktioon myös muun muassa keuhkoahtaumatautia sairastavilla.
– Selkäpiitä karmii ajatus, minkälaisia muutoksia COVID-19 jättää keuhkoihin. Kymmeniä miljoonia ihmisiä on sairastanut taudin, ja iso osa heistä kärsii pitkäaikaisvaikutuksista, sanoi HUSin keuhkolääkäri, LT Jere Reijula.
Viruksen aiheuttama tulehdusprosessi saattaa johtaa sairastuneilla rakenteellisiin muutoksiin pienissä keuhkorakkuloissa ja pienissä ilmateissä.
Italialaisessa tutkimuksessa seurattiin sairaalahoidossa olleita potilaita. Heistä lähes 87 % kärsi jonkinlaisista oireista vielä 2 kuukauden jälkeen. 53 % poti uupumusta, 43% hengenahdistusta ja 44 % koki, että elämänlaatu oli heikompi.
Pitkittyviin oireisiin koronapotilailla liittyy uupumusta, hengitysvaikeuksia, post-traumaattista stressiä, nivelkipua ja kognitiivisten toimintojen häiriöitä. Näitä on myös niillä, joilla itse korona oli lieväoireinen.
– Miten voimme tukea näitä potilaita, joille pitkittyvät oireet saattavat aiheuttaa henkistä kuormittuneisuutta ja pitkiä työpoissaoloja? kysyi Reijula.
Keuhkosairauksien asiantuntijajärjestö Filha ry järjesti 2.12.2020 ajankohtaisen COVID-19 ja nikotiini -etäseminaarin valtakunnallisen Tupakka ja terveys -päivän tilalla.