Monet tupakka- ja nikotiinituotteita käyttävät eivät tiedä, että vieroitukseen on saatavilla apua ja tukea. On jokaisen ammattilaisen tehtävä ottaa puheeksi tupakointi ja nikotiinituotteiden käyttö ja ohjata tarvittaessa eteenpäin tuen piiriin.
Vieroitushoitajana toimiva Katri Närhi on nähnyt työssään, että retkahdukset ovat luonnollinen osa vieroitusprosessia. Jos lopettaminen ei onnistu heti, se ei tarkoita, ettei se onnistuisi myöhemmin. Jokaisesta yrityksestä voi oppia – ja tukea on saatavilla myös jatkossa.
Sipoossa terveysasemalla työskentelevä Katri Närhi on toiminut noin kymmenen vuoden ajan sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana. Nykyisessä terveydenhoitajan työssään Katri on toiminut reilun vuoden ja tehtävään sisältyy myös nikotiinivieroitustyötä.
–Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen jokaisella terveysasemalla työskentelee ainakin yksi vieroitushoitaja. Meidän terveysasemallamme meitä on kaksi nikotiinivieroitusta tekevää terveydenhoitajaa, Katri kertoo.
Vieroitustyötä on tehty Sipoossa jo pitkään. Soteuudistuksen myötä toimintaan on tullut lisänä verkostotyö, jonka avulla yhtenäistetään hoitokäytänteitä hyvinvointialueella.
– Nikotiiniyhdyshenkilöverkosto nimenä on uusi, mutta toimintaa on ollut meillä kyllä ainakin sen ajan mitä olen itse ollut talossa kohta kymmenen vuotta, Katri toteaa.
Katrin työnkuvaan sisältyy vieroitustyön lisäksi paljon muutakin. Muun muassa lakisääteiset terveystarkastukset ja elintapaohjaus, johon kuuluu nikotiinivieroituksen lisäksi esimerkiksi painonhallinta. Muita tehtäviä ovat erilaiset hanke- ja kehittämistehtävät sekä rokotukset.
–Päivät ja viikot vaihtelevat todella paljon. Välillä on esimerkiksi enemmän nikotiinivieroitukseen haluajia, sitten taas toisinaan enemmän painonhallintaa. Kaikki kuitenkin tukee toisiaan, periaatteessa jokaisella vastaanotolla kuitenkin käydään samoja asioita läpi, Katri kuvailee.
Nikotiiniyhdyshenkilönä Katrin vastuisiin kuuluu palvelusta tiedottaminen.
–Monet eivät tiedä, että vieroitukseen on saatavilla apua ja tukea. Aivan kuten muissakin elintapamuutoksissa, ihmiset ajattelevat usein, että kyse on vain omasta ongelmasta, josta täytyy selvitä yksin.
Asiakkaiden lisäksi tiedotetaan myös ammattilaisia. Tavoitteena on muun muassa lisätä lääkäreiden ja hoitajien tietoisuutta siitä, että nikotiinivieroitukseen on tarjolla apua ja tukea. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue toteutti tänä keväänä yhteistyössä Filhan kanssa koulutuksia, jossa käytiin läpi nikotiinivieroitusprosessia yhdessä sote-ammattilaisten kanssa.
Vieroitustyötä vastaanotolla
Asiakkaat ohjautuvat Katrin vastaanotolle joko terveydenhuollon ammattilaisen, kuten lääkärin tai hoitajan, kautta tai asiakas ottaa itse suoraan yhteyttä.
–Hyvinvointialueen nikotiinivieroitushoitopolun mukaisesti on jokaisen ammattilaisen tehtävä ottaa puheeksi tupakointi ja nikotiinituotteiden käyttö ja ohjata sitten tarvittaessa eteenpäin.
Katrin arvion mukaan asiakkaista noin puolet tulee vastaanotolle terveydenhuollon ammattilaisen kautta ja puolet omatoimisesti. Asiakkaiden ikä on keskimäärin noin 40–50-vuotta. Vieroitusprosessin kesto vaihtelee.
– Vieroitusprosessin mukaisesti ensimmäinen vastaanotto toteutuu 2–4 viikon kuluessa puhelinkontaktista. Tapaamisessa laaditaan vieroitussuunnitelma, ja yksilöohjauskäynnit ajoittuvat yleensä kahden viikon, neljän viikon ja kolmen kuukauden päähän.
Käyntien aikataulu kuitenkin joustaa asiakkaan toiveiden ja esimerkiksi mahdollisen vieroituslääkityksen aloituksen mukaan.
Vieroitushoitajalle hakeudutaan monista eri syistä. Yleisimmin taustalla on lähestyvä leikkaus, jonka vuoksi tulee olla tupakoimatta. Muita yleisiä syitä ovat terveydelliset haasteet, kuten hammasongelmat, keuhkosairaudet tai muut omaan terveydentilaan liittyvät haasteet.
Ensikäynnillä kartoitetaan asiakkaan tilanne ja sovitaan jatkotoimista. Yleensä varataan aika vastaanotolle, mutta asiakkaan näin halutessa voidaan jatkaa myös puhelimitse.
Lopettamismotivaatiota arvioidaan keskustellen ja tarkastellaan sisäisiä ja ulkoisia motivaatiotekijöitä sekä lopettamisen halukkuus- sekä mahdollisuusasteita.
–Käytän vieroitustyössä paljon erilaisia materiaaleja, Katri kertoo.
Aluksi asiakkaan kanssa tehdään aina nikotiiniriippuvuustesti, jonka avulla kartoitetaan nikotiiniriippuvuuden taso. Lisäksi Katri käyttää työssään Filhan tupakoinnin hyöty-haitta-erittelyä ja nikotiinipäiväkirjaa. Tukimateriaalit auttavat asiakasta havainnollistamaan omaa tilannettaan ja miettimään syitä tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamiselle.
Muita hyödylliseksi kokemia materiaaleja Katri mainitsee Filhan Ideoita käsillä tekemiseen nikotiinituskan ajaksi -materiaalin, Nikotiinikorvaustuotteiden käyttöohjeen sekä Hengitysliiton Tänään on oikea päivä -oppaan.
Tukea retkahduksiin ja lopettamisen epäonnistumiseen
Tupakoinnin lopettaminen vaatii tyypillisesti useita lopettamiskertoja. Retkahduksen sattuessa asiakasta tuetaan tiedolla.
– Retkahdukset ovat luonnollinen osa vieroitusprosessia ja niistä voi oppia. Ne auttavat tunnistamaan tilanteet, joissa riski retkahtaa on suurin, sekä kehittämään keinoja niiden välttämiseen.
Samalla käydään läpi vieroitusoireita ja niiden kestoa – kuinka pitkään oireet yleensä kestävät ja milloin helpotusta on odotettavissa. Katri näkee, että läheisten tuella on todella suuri merkitys.
– On tärkeää, että asiakas voi keskustella vieroituksesta läheistensä kanssa – esimerkiksi puolison, ystävien tai työtovereiden kanssa, jos he käyttävät tuotteita tai esimerkiksi tupakoivat työpaikan tauoilla. Kotona saatava tuki on merkittävä voimavara, ja toisinaan puolisot pyrkivätkin lopettamaan yhdessä.
Vieroitustyössä haastaa erityisesti ne kerrat, kun lopettaminen ei onnistukaan. Tällöin vieroitushoitaja joutuu pohtimaan, että mitä sitten ja missä vaiheessa sekä miten asia kannattaa ottaa puheeksi. Resurssit eivät kuitenkaan mahdollista sitä, että asiakas kävisi vieroitushoitajalla vaikkapa vuoden päivät.
Katri motivoi asiakasta jatkamaan esimerkiksi kysymällä, onko nyt oikea aika. On tärkeää muistaa, että yrityksistä saa oppia seuraavaan kertaan ja apua on saatavilla jatkossakin.
– Jos lopettaminen ei onnistu heti, se ei tarkoita, ettei se onnistuisi myöhemmin – esimerkiksi elämäntilanteen ollessa rauhallisempi. Elintapojen muuttaminen vaatii aikaa ja oikean hetken, eikä kaikkia muutoksia voi tehdä kerralla.
Katri myös muistuttaa, että usein ihminen pystyy keskittymään vain yhteen tai kahteen muutokseen kerrallaan, ja tupakoinnin lopettaminen on merkittävä haaste. Se sisältää fyysisen riippuvuuden lisäksi myös psyykkisen ja sosiaalisen ulottuvuuden, mikä tekee siitä erityisen vaativan muutoksen.
Tukea tupakoinnin lopettamiseen on saatavilla myös vastaanoton ulkopuolella. Saatavilla on erinomaisia verkkopalveluja, esimerkiksi Omaolossa ja Terveyskylässä. Apua on siis saatavilla myös kotona.
Vieroitushoitajan työssä on Katrin mielestä parasta se, että pystyy auttamaan ihmisiä.
– Asiakkaat kokevat saavansa vastaanotolta jotain itselleen merkityksellistä – he tarttuvat johonkin käsiteltyyn asiaan ja kokevat sen tärkeäksi omassa prosessissaan.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on mukana Filhan koordinoiman JA PreventNCD -hankkeen osassa, jossa kehitetään tupakka- ja nikotiinivieroituskäytäntöjä hyvinvointialueilla yhteistyössä sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa.
Katso myös: Tietoisku: Nikotiinituotteiden käytön lopettaminen
Kuva: Katri Närhi