
Filha aloitti yhteistyön Keski-Aasiassa 1990-luvun lopulla ensin Kirgisiassa, ja Filhan nykyinen keuhkoterveyshanke toimii myös naapurimaissa Tadžikistanissa ja Uzbekistanissa. Nykyhanke jatkuu vuoden 2020 loppuun ja keskeisenä toiminta-alana on tupakoinnin vähentäminen ja ennaltaehkäisy. Keski-Aasian maat, kuten muutkin kehitysmaat, ovat yhä tärkeämpiä tupakkateollisuuden markkina-alueita samalla kun tupakointi on tasaisesti vähentynyt länsimaissa.
Useat Keski-Aasian ovat joko hiljattain uudistaneet tupakkalainsäädäntöään tai valmistelevat muutoksia sääntelyyn. Filhan hankkeen ajatuksena on luoda alueelle asiantuntijoiden verkosto, jonka kautta voidaan vaihtaa kokemuksia ja tietoja maiden välillä ja näin vahvistaa kansainvälisen tupakkapuitesopimuksen (FCTC) toteutumista. Verkoston ensimmäinen kokous pidettiin Bishkekissä 17.5.2019 paikallisen Perhelääkäreiden kongressin yhteydessä. Kokoukseen ottivat osaa Kirgisian, Tadžikistanin, Uzbekistanin, Filhan, WHO:n ja IPCRG:n edustajat. Verkosto toimii pääosin virtuaalisesti, mutta edustajien on määrä tavata tulevaisuudessa 1-2 kertaa vuodessa mahdollisuuksien mukaan.
Keski-Aasiassa erityiskysymyksenä on paikallinen, usein kotitekoinen nasvai-nuuska, jonka koostumuksesta ja terveysvaikutuksista on olemassa hyvin niukasti laadukkaita tutkimuksia. Verkosto on päättänyt tarttua tähän kysymykseen ja pyrkii edistämään aiheen tutkimista yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa.
Maailman tupakaton päivä on 31.5.2019. Lisää tietoa kansainvälisiltä kampanjasivuilta.