muokattu: 15.5.2024

Vuoden keuhkohoitajaksi on valittu Susanna Aalto

Filha palkitsi ensimmäistä kertaa vuoden keuhkohoitajan.

Ehdotuksia vuoden keuhkohoitajaksi tuli useita, ja ehdokasasettelun perusteluiden pohjalta voittajaksi valittiin Varsinais-Suomen hyvinvointialueelta, TYKSistä koordinoiva sairaanhoitaja Susanna Aalto.

Perusteluissa todettiin muun muassa, että Susanna on kokenut keuhkohoitaja, jolla on laaja työkokemus sekä kattavasti asiantuntemusta keuhkopotilaiden hoidosta tuberkuloosista keuhkovalvontaan asti. Perusteluissa korostettiin myös, että hän on tunnettu rauhallisesta ja selkeästä ohjaustyylistään, jolla hän innostaa ja opastaa nuorempia kollegoitaan ja opiskelijoita. Lisäksi hän on aktiivinen uniapnea- ja hengitysvajepotilaiden hoidon kehittämisessä ja myös kouluttaa laajasti näistä teemoista.

Osana työpanostaan hän osallistuu myös valtakunnalliseen koordinaatiotyöhön TYKSin Uni- ja hengityskeskuksessa sekä pitää yllä yhteyksiä muiden hyvinvointialueiden keuhkohoitajiin ja on mukana järjestämässä valtakunnallisia koulutustilaisuuksia.

Vaikka Susannalla on jo lähes 40 vuoden kokemus keuhkoalalta, kokee hän edelleen kipinää alaa kohtaan. Myös halu kehittää on vahva.

“Työtä tehdessäni mietin usein, että olisiko hoidossa potilasta ajatellen jokin parempi tapa”, Susanna toteaa.

Hän korostaa myös yhteistyön merkitystä ja kiittelee työyhteisönsä hyvää tiimityötä hoitajien ja lääkäreiden kesken.

“Keuhkohoitajan työssä on todella palkitsevaa saada palautetta potilailta siitä, että he ovat saaneet hyvää hoitoa”, Susanna jatkaa.

Yllättyneenä, mutta onnellisena ja liikuttuneena Susanna ottaa vastaan myös vuoden keuhkohoitaja -tunnustuksen.

Vuoden keuhkohoitajan lisäksi Filha jakaa kaksi kunniamainintaa pitkänlinjan keuhkohoitajille. Kunniamaininnan saivat Sirpa Mikkola HUSin Hyvinkään sairaalan keuhkosairauksien poliklinikalta sekä Pirjo Vitikainen HUSin Kolmiosairaalan keuhko-osastolta. Kunniamaininnan saaneet ovat tehneet pitkän ja ansiokkaan uran keuhkosairauksien parissa.

Filha onnittelee lämpimästi tunnustuksen saaneita!